Miksi on niin vaikea olla onnellinen?

Jotta voisi vastata otsikon kysymykseen, on mentävä ajassa paljon taaksepäin. Moderni ihmismieli, jolla on hämmästyttävä kyky analysoida, suunnitella, luoda ja kommunikoida, on kehittynyt valtavasti niistä ajoista satojatuhansia vuosia sitten, jolloin lajimme Homo sapiens ilmaantui maapallolle. Mutta ihmisen mieli ei kehittynyt sitä tarkoitusta varten, että se tekisi meidät hyväntuulisiksi, että voisimme ilakoida ja laskea leikkiä tai kirjoittaa ”rakastan sinua”-tapaisia säkeitä. Mieli kehittyi auttamaan meitä pysymään hengissä vaaroja ja uhkia täynnä olevassa maailmassa. Kuvittele olevasi kaukainen esi-isämme metsästäjä-keräilijäkaudella. Mitkä olisivat tärkeimmät tarpeesi, jotta voit säilyä hengissä ja lisääntyä?

Niitä on neljä: ruoka, vesi, suoja ja seksi, mutta mikään niistä ei hyödytä sinua, jos et ole hengissä. Niinpä kaikkein ensisijaisinta primitiivisen esi-isän mielessä oli yrittää ennakoida kaikki mahdolliset vaarat ja uhat ja välttää niitä kaikin keinoin. Ihmisen mieli oli ennen kaikkea ”älä joudu saaliiksi” -kone, ja se osoittautui siinä erittäin hyödylliseksi. Mitä taitavammiksi vaarojen ja uhkien välttäjiksi esi- isämme kehittyivät, sitä pidempään he elivät ja sitä enemmän jälkeläisiä heille syntyi.

Uhkien ennakoijamieli

Sukupolvi toisensa jälkeen mieli jalostui yhä tehokkaammin ennakoimaan ja välttämään vaaroja. Ja nyt, pitkän evoluutiokehityksen tuloksena moderni mieli etsii yhä tehokkaammin mahdollisia ongelman aiheuttajia. Se arvioi ja puntaroi lähes kaikkea, mitä se kohtaa: Onko tämä hyvä vai huono? Turvallinen vai vaarallinen? Vahingollinen vai hyödyllinen? Tätä nykyä mielemme ei kuitenkaan joudu varoittamaan meitä sapelihammastiikereistä tai kaksisataa kiloa painavista susista. Sen sijaan se varoittaa meitä muunlaisista uhista, kuten työpaikan menetyksestä, hylätyksi tulemisesta, ylinopeussakoista, laskujen maksamisvaikeuksista, itsensä nolaamisesta julkisesti, rakkaitten ihmisten menettämisestä, syöpään sairastumisesta tai miljoonasta muusta yleisestä huolenaiheesta. Sen vuoksi vietämme paljon aikaa murehtien asioita, joita hyvin harvoin itse asiassa oikeasti kohtaamme.

Ryhmän merkitys ja vertaileva mieli

Toinen olennaisen tärkeä asia alkukantaiselle ihmiselle oli se, että hän kuului johonkin ryhmään. Jos heimo hylkäsi hänet, ei kestänyt kauan, kun sudet saivat makoisan saaliin. Niinpä omakin mielesi yrittää suojella sinua siltä, ettet joutuisi ryhmän ulkopuolelle. Miten se tekee sitä? Vertailemalla itseäsi heimosi muihin jäseniin: Olenko sopiva? Teenkö oikeita asioita? Edistynkö tarpeeksi? Olenko niin hyvä kuin nuo muut? Teenkö jotakin sellaista, jota muut eivät hyväksy?

Kuulostaako tutulta? Moderni mielesi varoittaa sinua toistuvasti hylkäämisen uhasta ja vertailee sinua muihin ihmisiin. Ei siis ole ihme, että käytämme niin paljon energiaa murehtimalla sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat meistä. Ei ihme, että etsimme jatkuvasti keinoja kehittää itseämme paremmaksi tai vähättelemme itseämme, koska mielestämme emme täytä mittoja emmekä kelpaa. Kauan sitten meillä oli välittömässä elinpiirissämme suhteellisen pieni yhteisö ihmisiä, johon saatoimme verrata itseämme. Nyt tilanne on toinen: voimme avata minkä tahansa lehden, katsoa televisiota tai kuunnella radiota ja yhtäkkiä meidät ympäröi valtava määrä ihmisiä, jotka ovat fiksumpia, rikkaampia, pidempiä, hoikempia, seksikkäämpiä, vahvempia, vaikutusvaltaisempia, kuuluisampia, menestyneempiä ja enemmän ihailtuja kuin me. Mikä on nopein tapa, jolla teinityttö voi hankkia masennuksen? Katselemalla muotilehteä. Kun hän alkaa verrata itseään vartaloltaan täydellisiin, digitaalisesti muokattuihin supermalleihin, hän alkaa takuuvarmasti tuntea itsensä huonommaksi tai suorastaan rumaksi. Emmekä me muut jää huonommaksi kyvyssä vertailla itseämme muihin. Voimme kiittää evoluutiokehitystä siitä, että mieli on kehittynyt todella taitavaksi tässä. Voimme jopa kuvitella mielessämme täydellisen ihmisen, jollainen haluaisimme olla – ja sitten verrata todellista minäämme tuohon mielikuvaan, joka on saavuttamattoman kaukana siitä, mitä todellisuudessa olemme. Mitä muita vaihtoehtoja tästä kaikesta jää jäljelle? Päädymme yhä uudelleen ajattelemaan, etten ole tarpeeksi hyvä.

Näin evoluutio on muokannut ihmisen mielen sellaiseksi, että joudumme lähes väistämättä kohtaamaan psykologista kärsimystä. Sitä syntyy, kun vertailemme, arvoimme ja arvostelemme itseämme, kun kiinnitämme huomion siihen, mitä meiltä puuttuu, olemme tyytymättömiä siihen, mitä meillä on, ja kuvittelemme tulevasta kaikkia mahdollisia uhkakuvia, jotka eivät toteudu koskaan. Ei siis ihme, että ihmisten on niin vaikea olla onnellisia.

Lähde: Harris, Russ. Onnellisuusansa

Blogistani