maanantai 27. syyskuuta 2010

Käyttökokemuksia kirjasta, osa I

Käsittelen Joustava mieli - kirjan käyttäjien kokemuksia kirjasta ja niitä vaikeuksia, joita omatoimisesti opiskelevilla on tullut esiin. Tämä blogi jakautuu kahteen osaan, joista tässä ensimmäinen.
Kirjasta on tullut sähköpostiin paljon myönteistä lukijapalautetta, ja se on lämmittänyt kovasti mieltä. Monet ovat kirjoittaneet saaneensa konkreettisia työkaluja käyttöönsä. Eräs kommentti päättyi toteamukseen "kiitos kirjasta, luettuani sitä minulle heräsi toiveikkuus, että selviän tästä masennuksesta".

Sitten niitä kirjan opiskeluun liittyviä karikoita ja vaikeuksia, joita on tullut esiin:

1. Kirjan opiskelu onkin taas uusi keino yrittää kontrolloida ahdistusta

Tämä tulee aina välillä esiin, kun kohtaa kirjan käyttäjiä. Halu päästä eroon epämiellyttävistä tunteista on ymmärrettävä ja inhimillinen. Ajatusten ja tunteiden hyväksynnän harjoittelu palveleekin helposti piilotavoitetta: jospa pääsen eroon niistä, kunhan hyväksyn ne ensin. Tämä ansa uhkaa, jollein selkiytä itselleen, mihin pyrkii harjoittelun avulla.
Tietoisuustaitojen harjoittelu muuttuu helposti yritykseksi kontrolloida, kun se bonuksena usein rentouttaa ja rauhoittaa mieltä.Jos kuitenkin alat odottaa sitä, niin petyt. Jos olet keskellä myrskyä ja kehosi on taistele - tilassa, niin silloin ei mikään voi rentouttaa. Se olisi kuin sanoisi itselleen, että rentoudu ja pysy tässä, kun talosi palohälytin on alkanut yöllä soida!

Vasta kun asettaa rehellisesti oman kokemuksen ja mielen kontrollihalun vastakkain, voi huomata, mitä kokemus kertoo: kontrolli on osa ongelmaa, ei ratkaisu.

2. Ajatusten ja tunteiden tunnistaminen ja erottaminen toisistaan on vaikeaa

Eräs kirjan lukija lähestyi ja kertoi, ettei pääse kirjassa alkua pidemmälle. Hän ei osaa tunnistaa ajatuksia ja tunteita, saati erottaa niitä toisistaan. Tämä vaikeus tulee toistuvasti esiin. Ajatusten tunnistaminen, huomaaminen ja niiden saaminen etäämmälle on yksi kirjan avaintaito (Eriyttäminen, luku 8), ja siksi sitä kannattaa opetella.
Ajatusten virta on taukoamatonta, lähes automaattista niin kuin radio olisi päällä taustalla kaiken aikaa menetpä minne tahansa.Siihen ei läheskään aina kiinnitä huomiota, mutta sitten jokin ajatus koukuttaa, ja vie kaiken huomion ("entä jos... " ). Silloinkin usein huomaa helpommin, että kehossa tapahtuu muutoksia, kun tunne aktivoituu.

"Miten erotan ajatukset tunteista?", kysytään usein.Toisin kuin ajatus, tunne sisältää myös heikon - ja joskus erittäin voimakkaan -  fysiologisen reaktion (sydän hakkaa, punastuminen, hikoilu ym..) Tunne koetaan yleensä selkeästi erottuvana mielentilana, josta seuraa enemmän tai vähemmän fysiologisia muutoksia, ajatuksia ja toimintaa (tunteen ilmaisu).
Meillä on perustunteita, kuten ilo, suru, viha, alakuloisuuus ja pelko. Sitten on pajon tunteiden sekoituksia ja muunnelmia, kuten häpeä, kateus, uteliaisuus tai rakkauden tunteet.

On helppoa sekoittaa tunteet ja ajatukset toisiinsa. Ajatukset voivat myös aiheuttaa tunteita.  Mieli tuottaa ajatuksia koko ajan, ja valtaosa siitä, mitä ihmiset pitävät tunteena onkin ajatus, kuten "minä vihaan  työtäni" on ajatus eikä tunne. Vihan tunne on hetkessä koettu tunne, joka tulee ja menee... Tosin sitä voi ruokkia ja pitää "hengissä" omilla ajatuksillaan, mutta se edellyttää ajatuksiin sulautumista (niiden pitämistä todellisuutena, ei mielen tuotoksina).
Ajatusten ja tunteiden tiedostamisen harjoitteluun sopivat kaikki kirjan ajatus-tunnepäiväkirjat, joita löytyy luvuista yksi, kaksi ja kahdeksan. Harjoituksia kannattaa tehdä tuoreeltaan hankalan tilanteen jälkeen, jolloin niitä voi muistaa - ja ehdottomasti kirjallisena. Tärkeimmät harjoitukset löytyvät kuitenkin luvusta 9 (Tietoisuustaidot), siellä etenkin harjoitukset 9.1. ja 9.4. Tietoisen hyväksyvän havainnoinnin harjoittelu auttaa parhaiten huomaamaan ajatuksia ja tunteita (katso myös harjoitus 11.2.)

Joskus kysytään myös, ovatko ajatukset vaarallisia? Ne eivät ole vaarallisia, vaikka niistä voikin aiheutua paljon haittaa, kun ne sekoittaa tosiasioihin. Ajatukset ovat vain sanoja tai kuvia, joita mieli tuottaa. Esittelin kirjan luvussa 14 (Köydenveto huolien kanssa), omakohtaisen esimerkin, jossa pelkoa tuotti ajatus karhusta lenkkipolulla. Kuitenkaan ajatuksella ei ole hampaita eikä raatelukynsiä, eikä se siis voi vahingoittaa lenkkeilijää - mutta voi estää arvojen mukaisen teon, ellei ole halukas ottamaan karhua ajatuksena mukaan lenkille!

3. En osaa eritella omia arvojani ja mitä hyötyä siitä on?

Tämä kysymys tulee usein vastaan, ja liittyy olennaisesti omistautumiseen. Tässä lyhyt esimerkki omistautumisesta:  jos arvoni on rehellisyys, niin mitä teen, kun löydän lompakon? Vien sen poliisille, enkä pidä rahoja itse. Arvoni ohjasi valintaa ja tekoa.
Arvoteemaan löytyy lisävinkkejä aikaisemmista blogijutuista, ja sen vuoksi päätän tähän.

Toisessa osassa teen yhteenvetoa siitä, mistä osioista kirjan käyttäjät ovat eniten hyötyneet ja mistä on tullut eniten palautetta. Blogin toinen osa ilmestyy kahden viikon kuluessa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Hankin äskettäin kirjasi. Varsinainen savotta tehtävien parissa on vielä edessäpäin.

Minulla olisi kysyttävää tunteista: niiden tunnistamisesta ja hyväksymisestä.

Kirjassasi oli kohta, jossa mainitsit tunteiden välttelyn. Esimerkkinä oli kiukku, jonka kohtaamista välteltiin arvostelemalla ja syyttelemällä.

Tuo kohta osui ja upposi, tunnistin kiukun välttelyn itsessäni. Nyt alkoi kuitenkin kiinnostaa, onko (minkään teorian mukaan)tietyille tunteille tiettyä välttelykäyttäytymistä vai ovatko ne aina yksilökohtaisia. Tavallaan omaa käytöstään miettimällä olisi helppo jäljillää taustalla olevia tunteita käsiteltäväksi asti, jos tietäisi mikä tunne on taustalla.

Toinen kysymys: Mistä tietää, että on käsitellyt tunteen loppuun asti? Vuosien varrella olen huomannut, että olen luullut käsitelleeni tunteet joihinkin tapahtumiin liittyen, mutta näin ei todellisuudessa olekaan tapahtunut.

Terv. Tuntevainen:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Kirjoitat: "Vasta kun asettaa rehellisesti oman kokemuksen ja mielen kontrollihalun vastakkain, voi huomata, mitä kokemus kertoo: kontrolli on osa ongelmaa, ei ratkaisu."

Minulla on hankaluuksia hahmottaa missä menee kontrollin ja hyväksymisen välinen raja. Nimeät kirjassasi "ajattelulapioiksi" mm. loogisen järkeilyn ja tilanteen analysoinnin.

Luulen ymmärtäväni, että pelkällä järkeilyllä ja analyysillä ei kuopasta päästä ylös, mutta "pelkkä" hyväksyminen lääkkeenä tuntuu erikoiselta, ehkä jopa omaan makuun passiiviselta, jos lopullinen tavoite ei ole istua kuopassa loppuikää.

Pohdin tulkitsenko väärin ajattelulapioksi niinikään nimeämäsi tulevaisuuden kuvittelemisen tai mielikuvan pakokeinosta (tyyliin: "tämä nykyinen tehtävä ei sovi minulle, joten haen sopivampaa muualta")?

Terv. "Hakusessa"