Yksi hyväksymis- ja omistautumisterapian uranuurtajista, Kelly Wilson, piti seminaarin Tampereella 4.12. 2010. Aiheena oli Ahdistuneisuuden hoito hyväksymis- ja omistautumisterapian avulla. Käyn tässä läpi seminaarin avainasioita. Wilson on kirjoittanut aiheesta myös kirjan Things might go terribly, horribly wrong (Kun asiat saattavat mennä pahasti pieleen). Oikeasti kirjan nimen pitäisi hänen mukaansa kuulua: Kun asiat menevät pahasti pieleen. Niin käy joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.
Wilsonin juuret ovat käyttäytymisanalyysissa, kuten lähes kaikkien kolmannen aallon kognitiivisen terapian uranuurtajien. Niinpä hän on kiinnostunut käyttäytymisen funktiosta eli tarkoituksesta, jota se palvelee. Hän muistutti, että uhkaavassa tilanteessa ihmisen luontaiset toimintatavat ovat pakeneminen, piiloutuminen tai taistelu. Evoluutiossa ovat säilyneet hengissä ne, jotka ovat olleet tarpeeksi varovaisia – ja huolissaan – eivätkä ottaneet liian suuria riskejä. On eri asia syödä lounasta yhä uudelleen kuin joutua itse lounaaksi (se voi tapahtua vain kerran). Varovaisuus, tuntemattoman pelko, muutokset ja uhkia täynnä oleva savanni muodostivat kokonaisuuden, jossa hengissä säilyminen oli tärkeintä. Niissä oloissa ihmisen mieli kehittyi hyväksi ongelmanratkojaksi. Vain tarpeeksi varovaiset säilyivät ja jatkoivat sukua.
Wilson kertoi esimerkkejä ongelmanratkojamielestä ja syö tai tule syödyksi – mielestä, joka on evoluution kuluessa oppinut kotiläksynsä: ennakoimisen ja varuillaan olemisen. Ne esi-isät, jotka olivat huolettomia ja ottivat riskejä, saattoivat päätyä lounaaksi vaikkapa karhulle. Ne, jotka olivat varuillaan ja valppaana, säilyivät hengissä. Koska mieli kehittyi suojelemaan meitä, tämä ongelmanratkojakone oppi asiansa hyvin. Se ei pidä mistään oudosta, koska se voi tietää hankaluuksia. Ongelmanratkojakone on kaiken murehtimisen ja huolestuneisuuden äiti.
Siirretään sitten mielen evoluution tulokset moderniin maailmaan. Kaduilla ei tarvitse pelätä leijonia tai karhuja, mutta uhkia riittää muutenkin kyllin riittävästi: ”olenko tarpeeksi hyvä isä”, ”entä jos sekoan sanoissani palaverissa?”, ”entä jos sairastun vakavasti” tai ”entä jos menetän sinut, en varmaan kestäisi sitä.”
Kelly puhutti kuulijoita vaikuttavalla tavalla kertoessaan esimerkkejä kärsimyksen yleisyydestä. Kärsimys kuuluu elämään, mutta mitä teet sen jälkeen sen seurauksena? Elämä lyö meitä korville ennemmin tai myöhemmin. Joka neljäs kadulla kulkija täyttäisi diagnostiset kriteerit mielenterveyden ongelmasta. Se ei tarkoita, että hoitoa ja lääkitystä pitäisi lisätä, vaan sitä, että kärsiymys on normaalia. Jos slummilapsista 40 % täyttää maanisuuden kriteerit, diagnoosiluokitus alkaa olla melko ongelmallinen. Tai jos sinulla on neljästä keskeisestä masennusoireesta vain kolme, niin et ole siis masentunut. Yksi oire lisää, niin olet masentunut. Luokitteluita tarvitaan, mutta todellisuus ei taivu luokituksiin. Tilastoista puuttuvat lisäksi ne, jotka kampailevat onnettomassa parisuhteessa, yksinäisyyden kanssa tai viettävät unettomia öitä.
Kun tutkittiin normaaliväestössä ihmisten itsetuhoisia ajatuksia, kävi ilmi, että puolet ihmisistä raportoi ajatelleensa jossakin elämänsä vaiheessa vakavasti itsemurhaa. Kun katselee ympärilleen Hämeenkadulla, voisi alkaa laskea 1,2,1,2,1,2,… Harva puhuu näistä ajatuksista kenenkään kanssa. Sitä vain kuvittelee itse olevansa jotenkin outo ja poikkeava, kun ajattelee sellaisia.
Wilson toi vaikuttavasti esille sen, miten jokainen meistä kamppailee jonkin asian kanssa. Mistä pidät vähiten itsessäsi? Kysymys aukaisee väylän henkilökohtaiseen kärsimykseen. Miten tämä salaisuutesi ilmenee käyttäytymisessä? Kuinka kauan se on sinulla ollut? Voi olla, että se on salaisuus, jota häpeät. Kukaan muu ei tiedä siitä. Kun kysytään ydinongelmasi syntymävuotta, niin luultavasti se on ilmaantunut jo ennen teini-ikää.
Esitystä elävöittivät lukuisat metaforat. Sanojen vanki oli yksi vaikuttava vertaus, jota hän käyttää työssään paljon. Jos saisit kertoa omasta kamppailustasi vain käyttämällä sanoja pitäisi, ei pitäisi, aina, ehdottomasti, täytyy, en voi, mahdotonta, ei koskaan, reilua tai epäreilua, oikeassa tai väärässä, pystyisit luultavasti kuvaamaan melko hyvin sitä, minkä kanssa kamppailet.
Wilson esitteli myös tutkimuksen, jossa käytiin läpi mindfulness – taitojen vaikutusta ahdistuneisuuden hoidossa. Tulokset olivat vakuuttavia. Lisäksi hän käsitteli yleistä onnellisuusharhaa ja pyrkimystä hyvään itsetuntoon. Niin, ja hän viittasi myös siihen, että entä jos me joskus voisimme tavoittaa itsestämme (ja muista ihmisistä) auringonlaskun moodin – täydellisen sellaisenaan, ilma tarvetta korjata siitä mitään - eikä vain ongelman, joka pitäisi ratkaista!
Lisätietoja Kelly Wilsonin työstä: http://www.mindfulnessfortwo.com/About_MF2.html
