sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Mikä mahdollistaa masentuneena omistautumisen tekoihin, joista välittää?

Edelliseen blogiin tuli tärkeä kommentti, kiitos sen lähettäjälle. Se päättyi kysymykseen: "kumpi on tärkeämpää: repiä itsensä väkisin liikkeelle tekemään jotain (ihan sama mitä, kunhan jotakin) vai olla jääräpäisesti vielä hetken masentunut ja passiivinen, sekä pyrkiä "kirkastamaan arvojaan" eli löytämään niitä tekoja, jotka vastaisivat niitä omia arvoja?" Otan kantaa vain tähän, mutta kannattaa lukea koko kommentti (edellisen jutun alta löytyy siihen linkki).

Käyttäytymisen aktivointi
on perinteinen masennuksen hoitokeino. Alun perin siinä pyrittiin lisäämään mielihyvää tuottavia ja aikaan saamisen (onnistumisen) kokemuksia. Hyväksymis- ja omistautumisterapiassa sen sijaan pyritään kytkemään aktiivisuus omien arvojen mukaisiin (ja joskus vaivalloisiin) tekoihin, ja ajankohtaisten elämänongelmien ratkomiseen. Tavoite ei ole miellyttävien tunteiden kerääminen, vaan se, että vie elämäänsä enemmän arvojen suuntaan.
Masentunut mieli ei hyväksy helposti aktivoitumista ja siksi tarvitaan lähes aina ensin työskentelyä ajatusten ja tunteiden kanssa. Psykologisen kärsimyksen päälähteitä ovat sulautuminen ajatuksiin, epämiellyttävien tunteiden (ja sen myötä tilanteiden) välttely, sekä jäykkien sääntöajatusten vaikutusvalta.
Siksi aluksi voidaan tarvita paljon ajatusten eriyttämisharjoittelua (ks. Joustava mieli luku 8 ja 11). Mieli tuottaa ajatuksia, joihin masentunut samaistuu, kuten "en ikinä parane tästä", "mikään ei kiinnosta minua", tai "olen surkimus, eikä kukaan halua tylsää seuraani, kun aina valitan". On tärkeää saada välimatkaa tällaisiin ajatuksiin (nähdä ne ajatuksina, ei tosiasioina), koska ne voivat estää aktivoitumista.

Toiseksi mieli on täynnä sisäisiä sääntöjä, jotka vaikeuttavat liikkeelle lähtöä. "Tekisin sitä, mutta en jaksa", "pitäisi ensin saada motivaatio takaisin, niin voisin yrittää", tai "ei siitä kuitenkaan mitään tule". Erilaisiin sääntö- ja selitysajatuksiin uppoutuminen tuottaa silmien eteen harmaan tai tosi harmaan pilven, jonka takaa on vaikea nähdä ympärilleen ja lähteä liikkeelle.
On muitakin hankalia ajatus- tai tunne-esteitä, joita kannattaa käsitellä ennen kuin alkaa asettaa aktivoitumistavoitteita. Haluttomuus kohdata häpeän, alakulon tai pettymyksen tunteita voi olla niin vahva, että se houkuttaa passiivisuuteen. Silloin on tärkeää harjoitella aluksi halukkuuden lisäämistä (ks. Joustava mieli luku 9 ja 10).

Kolmanneksi on mahdollista, että masennukseen liittyy arvojen kieltämistä. "Mikään ei ole minulle tärkeää enää", tai "en voi yrittää mitään, kun petyn kuitenkin" ovat merkkejä arvojen kieltämisestä, samoin "en tiedä" -vastaus kysyttäessä, mikä on sinulle tärkeää? Silloin on hyödyllistä käsitellä näitä ajatussulautumia, ennen kuin alkaa kirkastamaan arvojaan. On myös voinut pettyä, kun omat tavoitteet eivät ole toteutuneet yrityksistä huolimatta. Silloin voi pettymykseltä suojatuakseen sanoa, ettei kaipaa läheisyyttä toiselta ihmiseltä. Tosiasiassa voi kaivatakin kaikkein eniten juuri läheisyyden ja yhteen kuuluvuuden kokemuksia!

Vasta tämän jälkeen päästään usein alkuun käyttäytymisen aktivoinnissa. Mitä syvempi masennus, sitä enemmän edellä mainittuja esteitä on työstettävä.

Aktivointi tarkoittaa kahta asiaa: arvojen kirkastamista, sekä niistä johdettujen käyttäytymistavoitteiden asettamista, ja tekojen toteuttamista (ks. Joustava mieli luku 12 ja 13). Ei ole ihan sama, mitä tekoja toteuttaa. Kannattaa keskittyä niihin elämänalueisiin, joissa eniten tai ensimmäisenä kaipaa muutosta, ja muistaa, että on viisasta aloittaa pienin askelin. Jos masennusta ylläpitää ratkomattomat elämänongelmat (parisuhteessa, työelämässä tai vaikkapa raha-asioissa), niin pyrkimys niiden ratkomiseen on tärkeä osa aktivoitumista. Masennus liittyy usein niiden välttelyyn.

Omistautuminen arvojen mukaisiin tekoihin palkitsee, kunhan niitä alkaa toteuttaa. Kun lähtee liikkeelle, tulee vastaan epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita, jotka houkuttelevat luopumaan. On oltava halukas kohtaamaan niitä ja jatkamaan silti. Hyväksymismenetelmät ja aktivointi kulkevat käsi kädessä ja tukevat toisiaan. Kun asiakkaat pääsevät liikkeelle, kokemukseni mukaan alkaa usein tapahtua myönteisiä muutoksia myös mielalassa.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Pitäisikö pyrkiä elämään omien arvojen mukaisesti?

Sain otsikossa olevan kysymyksen kommenttina edelliseen kirjoitukseen. Hyvä kysymys, joka pisti pohtimaan tarkemmin asiaa.

Voisikohan  käyttäytymisen luokitella arvojen kannalta kolmeen ryhmään?
  1. arvojen mukaiset teot; sellaisia tekoja, joissa on tietoinen kytkentä arvoihin; teen asioita, joista välitän, ja jotka ovat minulle tärkeitä
  2. arvoneutraalit teot; sellaisia arkitutiineja ja velvollisuuksia, jotka tulee hoitaa - pitipä niistä tai ei
  3. arvojen vastaiset teot; sellaisia tekoja, joissa toimin vastoin sitä, miten haluaisin käyttäytyä. 

Ensimmäinen ja kolmas  ryhmä edellyttävät, että  tiedän, miten haluain toimia vaikkapa suhteessa läheisiin ihmisiin, omaan hyvinvointiin ja työhöni. Arvojen mukaiset teot ovat itsevalittuja, vapaaehtoisia ja niitä tehdään siksi, kun haluaa tehdä niitä. Mielestäni kenenkään ei ole pakko toteuttaa arvojaan käytännössä. Jos niitä toteuttaa kaavamaisesti, niistä voi helposti tulla pitäisi - sääntöjen kaltaisia, stressiä lisääviä pakkoja itselle.
On eri asia tukea ystävää, koska haluaa toimia niin, kuin toimia "minun pitäisi auttaa" - säännön ohjaamana.

Ei ole ihan helppoa erottaa toisistaan vaativia pitäisi -  sääntöjä ja arvoja. Parisuhteessa etenkin "sinun pitäisi... " - säännöt ovat hankalia. Jos sen sijaan pyrin toimimaan itse niinkuin haluaisin käyttäytyä, niin se ei ole riippuvainen siitä, mitä saan siitä vastalahjaksi. Arvon mukaisen teon valinta on oman elinvoimaisuuden palveluksessa ja tuo sisältöä elämään.

Jos tekee tietoisia omien arvojen vastaisia tekoja, niin sekin on inhimillistä ja kertoo, ettei ole aina helppo toteuttaa arvojaan käytännössä. Tunteet ja epämiellyttävät ajatukset saavat välillä ylivallan ja kiukuttelemme tai solvaamme ihmistä, jota eniten rakastamme. Usein se vie elinvoimaa, ja aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä jälkikäteen.

Arvoneutraaleihin tekoihin puolestaan voi liittyä paljon mielen ylivaltaa ja arvostelevia ajatuksia: "tämä on tylsää", tai "ei huvittaisi yhtään siivota!" tai mitä tahansa, joka tekee rutiiniteosta vastenmielistä ja stressaavaa. Silloin tietoinen, keskittynyt tekeminen voi muuttaa suhdetta tuohon samaan rutiinitekemiseen.

Arvojen mukaisiin tekoihin kannattaa sitoutua, jos haluaa elämään sisältöä, merkitystä ja elinvoimaisuutta. Ne voivat olla välillä vaivalloisiakin tekoja, joita toteuttaessaan saa takuuvarmasti  tuntea myös stressiä ja epävarmuutta. On kuitenkin eri asia tuntea stressiä pyrkiessään toteuttamaan arvojaan, kuin toimiessaan arvojen vastaisesti.

Kiitos kommentin esittäneelle kysymyksestä, se inspiroi miettimään arvoja, ja kirjoittamaan tänne blogiin