sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Köydenveto PAHIKSEN kanssa

Tässä HOT - klassikko: Köydenveto Pahiksen kanssa.  Siinä kuvataan sitä, kuinka kontrolli- ja välttelykeinoista voi tulla kamppailu, jota ei voi voittaa - kuin loputon köydenveto.




Tähän vertauskuvaan liittyy kaksi harjoitusta: Omat hallintakeinosi ja miten ne ovat toimineet  sekä toinen: Mitä kontrollista on seurannut.

On  myös toinen mahdollinen tapa reagoida epämiellyttävään sisäiseen kokemukseen, mutta se vaatii usein harjoittelua ja asteittaista etenemistä (altistusta):

Halukkuus kohdata se, mitä kohtaa


Kontrollin ja välttelyn vastakohtana on halukkuus kohdata omat sisäiset kokemukset sellaisena kuin ne ovat, ei sellaisena kuin mieli kertoo niiden olevan. Ote kirjasta Kohti arvoistasi kertoo tästä:

Halukkuus tarkoittaa sitä, että teet tilaa kaikille niille ajatuksille ja tunteille, joita kohtaat, kun liikut kohti sinulle tärkeää. Halukkuus rinnastuu hyväksyntään, mutta se ei ole kuitenkaan oivallus tai päätös että ”nyt hyväksyn jännittämisen..."

Halukkuus ei tarkoita sitä, että pitäisit kaikesta, mitä vastaasi tulee. Kukaan ei halua tuntea ahdistusta, syyllisyyttä, häpeää tai pelkoa. Halu pyrkiä niistä eroon mahdollisimman pian on luonnollista ja automaattista. Mutta entä jos vain niiden kohtaaminen mahdollistaa elinvoimaisen elämän?

Halukkuus on siitä ehdotonta, että se on joko sataprosenttista tai sitten nollassa. Siinä ei voi olla välimuotoja. Olet joko halukas kohtaamaan tunteesi ja ajatuksesi tai sitten et ole. Jos yksi prosentti sinusta haraa vastaan, se riittää. Tämä vastarinta voi kasvattaa haluttomuuden vähitellen suurimmilleen, ja kohta teet kaikkesi, että pääsisit eroon tunteestasi.


Halukkuus tarkoittaa sitä, että teet jonkin teon, jos se on arvojesi suuntainen, vaikka se tuntuu ahdistavalta. Pysyttelet vapaaehtoisesti epämiellyttävien tunteiden seurassa, siinä tilanteessa, jossa ne heräävät, etkä pakene tai välttele tilannetta. Lähdet ajamaan moottoritietä, vaikka pelkäät paniikkikohtausta, koska se on reitti hyvän ystäväsi luo. Valitset samalla sen, että altistat itsesi epämiellyttäville ajatuksille, tunteille, muistoille, kehon tuntemuksille ja pelottavalle tilanteelle.
Halukkuus tekoina on kuin hyppääminen; et voi hypätä ”vähän”, vaan se on joko–tai. 

Oletko koskaan hypännyt laiturilta tai ponnahduslaudalta veteen? Ehkä ensin epäröit hypätä. Sitten hyppäsit tai et hypännyt. Välimuotoja ei ole. Kun pyrit lisäämään halukkuuttasi kohdata ahdistusta, voit kuitenkin itse valita, kuinka korkealta tai matalalta hyppäät.

Halukkuus tarkoittaa epämukavuusalueelle menemistä – vapaaehtoisesti – ja halua ottaa vastaan kaikki se, mitä siitä seuraa. Jos et ole siihen halukas, mikään ei muutu. 

Lähde: Pietikäinen, A. Kohti arvoistasi (2014).

Ei kommentteja: