tiistai 4. toukokuuta 2010

Pitäisikö pyrkiä elämään omien arvojen mukaisesti?

Sain otsikossa olevan kysymyksen kommenttina edelliseen kirjoitukseen. Hyvä kysymys, joka pisti pohtimaan tarkemmin asiaa.

Voisikohan  käyttäytymisen luokitella arvojen kannalta kolmeen ryhmään?
  1. arvojen mukaiset teot; sellaisia tekoja, joissa on tietoinen kytkentä arvoihin; teen asioita, joista välitän, ja jotka ovat minulle tärkeitä
  2. arvoneutraalit teot; sellaisia arkitutiineja ja velvollisuuksia, jotka tulee hoitaa - pitipä niistä tai ei
  3. arvojen vastaiset teot; sellaisia tekoja, joissa toimin vastoin sitä, miten haluaisin käyttäytyä. 

Ensimmäinen ja kolmas  ryhmä edellyttävät, että  tiedän, miten haluain toimia vaikkapa suhteessa läheisiin ihmisiin, omaan hyvinvointiin ja työhöni. Arvojen mukaiset teot ovat itsevalittuja, vapaaehtoisia ja niitä tehdään siksi, kun haluaa tehdä niitä. Mielestäni kenenkään ei ole pakko toteuttaa arvojaan käytännössä. Jos niitä toteuttaa kaavamaisesti, niistä voi helposti tulla pitäisi - sääntöjen kaltaisia, stressiä lisääviä pakkoja itselle.
On eri asia tukea ystävää, koska haluaa toimia niin, kuin toimia "minun pitäisi auttaa" - säännön ohjaamana.

Ei ole ihan helppoa erottaa toisistaan vaativia pitäisi -  sääntöjä ja arvoja. Parisuhteessa etenkin "sinun pitäisi... " - säännöt ovat hankalia. Jos sen sijaan pyrin toimimaan itse niinkuin haluaisin käyttäytyä, niin se ei ole riippuvainen siitä, mitä saan siitä vastalahjaksi. Arvon mukaisen teon valinta on oman elinvoimaisuuden palveluksessa ja tuo sisältöä elämään.

Jos tekee tietoisia omien arvojen vastaisia tekoja, niin sekin on inhimillistä ja kertoo, ettei ole aina helppo toteuttaa arvojaan käytännössä. Tunteet ja epämiellyttävät ajatukset saavat välillä ylivallan ja kiukuttelemme tai solvaamme ihmistä, jota eniten rakastamme. Usein se vie elinvoimaa, ja aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä jälkikäteen.

Arvoneutraaleihin tekoihin puolestaan voi liittyä paljon mielen ylivaltaa ja arvostelevia ajatuksia: "tämä on tylsää", tai "ei huvittaisi yhtään siivota!" tai mitä tahansa, joka tekee rutiiniteosta vastenmielistä ja stressaavaa. Silloin tietoinen, keskittynyt tekeminen voi muuttaa suhdetta tuohon samaan rutiinitekemiseen.

Arvojen mukaisiin tekoihin kannattaa sitoutua, jos haluaa elämään sisältöä, merkitystä ja elinvoimaisuutta. Ne voivat olla välillä vaivalloisiakin tekoja, joita toteuttaessaan saa takuuvarmasti  tuntea myös stressiä ja epävarmuutta. On kuitenkin eri asia tuntea stressiä pyrkiessään toteuttamaan arvojaan, kuin toimiessaan arvojen vastaisesti.

Kiitos kommentin esittäneelle kysymyksestä, se inspiroi miettimään arvoja, ja kirjoittamaan tänne blogiin

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

SUO SIELLÄ, VETELÄ TÄÄLLÄ
Kehotat kirjoituksissasi masentunutta tai uupunutta aktiivisuuteen ja tekoihin, jotta ratkaisukeinot (esim. vetäytyminen, passiivisuus) eivät pahentaisi ongelmaa. Näinhän varsin yleisesti kehotetaan ja näinhän jo ihan maalaisjärkikin sanoo. Tässä yhteydessä nousee kuitenkin mieleen kysymys arvoihin liittyen. Nimittäin usein masentuneessa tilassa oleva ottaa tämän aktiivisuuden ajatuksen vaativana "pitäisi"-ajatuksena. Kumpi on tällöin tärkeämpää: repiä itsensä väkisin liikkeelle tekemään jotakin (ihan sama mitä, kunhan jotakin) vai olla jääräpäisesti vielä hetken masentunut ja passiivinen sekä pyrkiä "kirkastamaan arvojaan" eli löytämään niitä tekoja, jotka vastaisivat niitä omia arvoja?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kysymys ja kiitos aiemmin tähän vastaukseen!