sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Uutuuskirja tulossa elokuun lopussa

Elokuun lopussa ilmestyy uutuuskirja Joustava mieli parisuhteessa. 


Käsittelen siinä hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) keinoin parisuhteen haasteita ja vaikeuksia, ja esittelen uudenlaisia taitoja niiden voittamiseen.
Liikkeelle lähdetään siitä, miksi niin monet kokevat vaikeaksi ylläpitää tasapainoista suhdetta. Noin puolet liitoista päättyy eroon. Kärsimyksen lähteitä on paljon, eivätkä vähäisimpiä ole epärealistiset odotukset, kriittiset, arvostelevat ajatukset ja vahvat "sinun pitäisi" - säännöt. Niiden käsittelyyn HOT tarjoaa toimivia työkaluja, joiden avulla on mahdollista kehittää psykologista joustavuuttaan parsiuhteessa. Se auttaa toimimaan enemmän arvojen kuin epämiellyttävien ajatusten ja tunteiden  ohjaamana.

Kirjassa käsitellään mm. seuraavia teemoja:

  •        Vapaudu arvostelevien ajatusten ja epämiellyttävien tunteiden ylivallasta.
  •        Opi vähentämään suhdetta vahingoittavaa käyttäytymistä.
  •        Harjoittele tietoisuustaitoja, hyväksyntää ja kiukunhallintaa ristiriitatilanteissa.
  •       Tunnista omat arvosi ja lisää niiden mukaisia tekoja parisuhteessa.


Kirja tarjoaa käytännön työkaluja kaikille niille, jotka haluavat oppia uudenlaisia taitoja  parisuhteen kehittämiseen ja vaalimiseen. Kirjan avulla voi vahvistaa omia parisuhdevalmiuksiaan, ja siitä on apua myös eroa harkitseville. Tavoitteena on auttaa lukijaa rakentamaan elinvoimainen, sisällöltään rikas ja omia elämänarvoja vastaava parisuhde.
Kirja soveltuu myös ammattilaisille, jotka kohtaavat ihmissuhdeongelmia työssään. Se tarjoaa hyväksymis- ja omistautumisterapiaan sekä dialektiseen käyttäytymisterapiaan pohjaavan ohjelman, jonka perusta on aktiivinen, tavoitekeskeinen uusien taitojen harjoittelu. Kirjaa voi käyttää myös pariterapian työkirjana. Se esittelee viitisenkymmentä harjoitusta, joiden avulla voi kehittää psykologista joustavuutta parisuhteessa. 

Kirjan kirjoittamiseen innoitti edellisen kirjan (Joustava mieli) saama palaute ja vastaanotto. Palaute on osoittanut, kuinka tällaiselle tutkimuspohjaiselle käyttäytymisterapiaa esittelevälle ja käytännönläheiselle itsehoitokirjalle on tarvetta. Uskon samanlaista tarvetta olevan myös tälle kirjalle. 


Lisään lähiaikoina materiaalia tulevasta kirjasta sivustolle http://www.joustavamieli.net/
Myös täällä blogissa esittelen kesän aikana lisää kirjan taustoja ja sen käyttömahdollisuuksia.


Ei kommentteja: