Onnellisuusansa ja Shakkipöytä - vertaus

HOT - työskentelyssä vertauskuvat ovat tärkeässä roolissa useasta syystä. Niiden avulla pyritään murtamaan loogisen järkeilyn ansaa ja avaamaan tie mielen luovaan puoleen. Vertauskuvat auttavat muistamaan asioita, ne eivät tarjoa valmista vastausta, vaan voivat herättää jopa ristiriitaisia ajatuksia,  ja kuulija voi verrata sitä omiin kokemuksiinsa (esimerkiksi "minun kamppailuni on kuin loputonta shakkipeliä ajatuksilla". )

Yksi vanhimmista vertauskuvista on Shakkipöytä -vertaus. Se on alunperin esitelty jo 1999 klassikkoteoksessa Acceptance and Commitment Therapy.

Vertauskuva esitellään myös Onnellisuusansa -kirjassa, josta lainaus alla. Sitä ennen kannatta katsoa kuitenkin tämä Russ Harrisin tekemä animaatio samasta aiheesta. Shakkipelin tarkastelu antaa sinulle käsityksen siitä, miten hyödyllistä on erottaa toisistaan kokija, joka pysyy samana, ja kokemukset, jotka vaihtelevat kaiken aikaa. Siirrytään siis shakkilaudalle:

Ote kirjasta Onnellisuusansa (toinen painos 2016)

Kuvittele shakkipeli, jossa nappulat ovat omia ajatuksiasi ja tunteitasi. Toisella puolella lautaa ovat mustat nappulat: kaikki ”pahat” ajatuksesi ja tunteesi. Toisessa päässä ovat valkoiset nappulat: kaikki ”hyvät” ajatuksesi ja tunteesi. Nappuloiden välillä käydään loputonta taistelua. Valkoiset hyökkäävät mustien kimppuun ja päinvastoin. Vietämme elämästämme suuren osan jumiutuneena tähän peliin. Se on kuitenkin sota, joka ei pääty koskaan, koska molemmilla puolilla on lukematon määrä nappuloita. Sillä ei ole mitään väliä, kuinka monta nappulaa laudalta syödään, koska niiden tilalle tulee aina uusia nappuloita.

Nyt kun yrität kohottaa itsetuntoasi, keräät laudalle niin monta valkoista nappulaa kuin mahdollista. Käytät positiivisia ajatuksia, kuten ”esimies antoi minulle juuri palkankorotuksen”, ”aion liikkua kolme kertaa viikossa” tai ” autan parasta ystävääni selviämään vaikeasta kriisistä” ja niin edelleen.

Kun siirrät näitä valkoisia nappuloita laudalla, itsetuntosi alkaa nousta. Ongelma piilee siinä, että laudalla on kokonainen armeija mustia nappuloita, jotka odottavat vain tilaisuutta vastaiskuun. Saman tien, kun teet jonkun kömmähdyksen – hetkellä, jolloin et toimikkaan, niin kuin ”minä olen hyvä” -arviointisi edellyttäisivät – mustat nappulat hyökkäävät, ja itsetuntosi häviää kuin taikaiskusta.

Lopetat liikunnan muutamaksi päiväksi, ja mielesi sanoo: ”Siinä näet, tiesit, ettei tätä kestä kauan. Olet niin surkea!” Menetät malttisi ystävän seurassa, ja se toteaa: ”Millainen surkea ystävä oikein oletkaan?” Teet virheen töissä, ja saat kuulla mielesi moitteet: ”Siinäpä vasta luuseri – et osaa tehdä edes työtäsi oikein!”

Niinpä yrität koota laudalle lisää valkoisia nappuloita. Jotkut ihmiset käyttävät siihen positiivisia vakuutteluja ja toistavat yhä uudelleen itselleen kannustavia lauseita: ”rakastan, kunnioitan ja hyväksyn itseni”, ”olen loistava tyyppi, täynnä rakkautta, voimaa ja rohkeutta”. Ongelmia näiden vakuuttelujen suhteen tulee siitä, etteivät useimmat ihmiset tosissaan usko sitä, mitä hokevat. Se kuulostaa vähän samalta kuin hokisi itselleen: ”olen Teräsmies” tai ”olen super- nainen”. Riippumatta siitä, kuinka useasti toistat tällaista itsellesi, et oikeasti usko sitä, vai mitä?

Toinen ongelma nousee siitä, että käytätpä mitä tahansa positiivista vakuuttelua, olipa se sitten ”totta” tai ei, se herättää luonnostaan mielessä negatiivisen vastareaktion. (Valkoiset nappulat vetävät aina puoleensa mustia.)   
            

On selvää, että voimme löytää lukemattomia hyviä ja huonoja tarinoita, joita kerromme itsestämme, ja niin kauan kuin keskitymme itsetuntoon, tuhlaamme aikaamme tässä shakkipelissä, taistelemassa loputonta taistelua yhä uusia negatiivisia ajatuksia vastaan.

Oletetaan vaikka, että musta nappula ilmaantuu laudalle ja sanoo: ”miten saatoit olla kuin joku idiootti?” Sinä siirrät valkoisen nappulan avuksesi: ”Tietenkään et ole mikään idiootti. Teit vain virheen, ja olet inhimillinen.” Mutta saman tien ilmaantuu uusi musta nappula sanoen: ”Ketä yrität huijata? Etkö tajua, miten pilasit sen jutun!” Sinä käyt jälleen vastahyökkäykseen valkoisella nappulalla: ”Kyllä, mutta nyt olen ottanut opikseni.” Taas ilmaantuu uusi musta nappula: ”Olet melkoinen idiootti, et koskaan opi tekemään sitä oikein!”

Taistelu käy yhä kuumemmaksi, ja aina vain uusia nappuloita liittyy siihen mukaan. Samalla kun koko huomiosi on kiinnittynyt tähän shakkipeliin, on vaikea huomata mitään muuta. Kadotat yhteyden elämääsi ja ympäristöön, kun olet täysin uppoutuneena kamppailuun omien mielipiteittesi kanssa.

Näinkö haluat oikeasti käyttää aikaasi? Taistelemalla omia ajatuksia vastaan? Yrittäen todistaa itsellesi, että olet hyvä? Olla jatkuvasti oikeuttamassa tai ansaitsemassa arvosi ihmisenä? Eikö olisi parempi siirtyä pois tästä taistelusta?

Täydennys kirjasta Kohti arvoistasi

Pelilaudan asemasta käsin peli näyttää erilaiselta. Voit huomata kaikki nappulat, ja antaa niille tilaa laudalta – myös mustille. Voit katsella peliä, jota laudalla käydään, mutta et osallistu itse siihen. Suhteesi peliin ja nappuloihin on toisenlainen, jos tarkastelet niitä tästä pelilaudan asemasta. Vaikka pelitilanne laudalla vaihtelee, niin lauta pysyy samana. (Lähde: Pietikäinen, A. Kohti arvioistasi 2014)